Oon ollu viikon Suomessa ja vaan koomaillu. Jotenkin tuntuu, että mun aivot jäi Tokioon. (Hei, kattokaa, oon saanu kaikki kirjaimet takas!!!) Mun lähtö oli niin äkillinen, etten ehtiny tajuta ollenkaan.
Meil oli läksiäisbileet Fujimidain asuntolassa viimeisenä perjantaina. Mä vihaan läksiäisiä. Melkeen poikkeuksetta joku alkaa aina pillittämään, joka synnyttää domiefektin, jonka seurauksena kaikki halailee toisiaan tippa linssissä. Mua ahdistaa aina tollaset tilanteet, koska mä en vaan osaa itkeä ihmisten edessä, vaikka olisinkin surullinen. Muutenkin oon vaan jotenkin tunnevammanen, mun on kauheen vaikee ilmaista tunteitani, mut onneks mulle oikeasti läheiset ihmiset tietää sen.
Vikat päivät menikin sitten pakkailessa ja viimeisiä tuliaisia shoppailessa. Olin aika paniikissa että miten saan kaikki tavarat alle 20kg:oon, ja sit viime hetkellä karsin vielä yhdet kengät ja laukun. Sit kentällä ostin tuliaisia kotiin. Taskuun jäi sen jälkeen 25 yeniä, eli alle 20senttiä. Välilasku tehtiin Köpiksen kentälle ja siellä oli kaikissa kaupoissa -70%:n alet! Pari kertaa teki mieli pistää Mastercard töihin, mutta sit hillitsin itseni. Oon aika ylpee.
Kevyen 15h matkustamisen jälkeen odotin, että vanhukset ois ollu mua vastassa, mut jotenkin aavistelin että kaikki ei mee ihan noin mallikkaasti. Puolen tunnin venailun jälkeen päätin lähteä etsimään ja vanhukset löytyivätkin viereisestä lähtöaulasta. Siellä ne seisoa jökötti ja tuijotteli taululta saapuvia lentoja. Kävi ilmi, ettei äiti ees tienny että tuun Köpiksestä SAS:lla, vaan luulivat autuaasti, että lennän suoraan Finskillä... Että näin meidän perheessä.
Nyt on sit viikko Suomessa takana ja kohta pitäis ryhdistäytyä ja alkaa kattoo kouluhommia. BLAAH. Aloitan uudessa duunissa viikonloppuna, jos se vaik tois vähän jännitystä elämään.
Illalla laitan juttua Tukholman reissusta ja tammikuun ale-löydöistä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti